Kiputiloja kuntouttavan harjoittelun lisäksi erikoisosaamistani on kahvakuulaharjoittelu. Kahvakuulaa on loistava väline itsessään tai osana muuta kestävyyttä ja voimaa kehittävää harjoitusohjelmaa. Samoin kuin hoitokäynneillä, valmennuksessa ensisijaista on asiakkaan toiveet ja tavoitteet. Omalla vastaanotolla toimimisen lisäksi tulen mielelläni pitämään kahvakuulakurssin tai -tunteja suuremmalle porukalle esimerkiksi työpaikalle.
Oma urheilutaustani on monipuolinen – freestylehiihdon, astangajoogan ja kehonpainoharjoittelun kautta päädyin vuonna 2013 harjoittelemaan ja kilpailemaan kahvakuulaurheilussa Suomessa ja kansainvälisesti. Arvokisavoittoihini kuuluu mm. 12 Suomen mestaruutta ja yksi Cup of Scandinavia. Oman ahkeran harjoittelun ja kilpailumenestyksen sekä biomekaniikan, liikuntafysiologian ja urheilupsykologian osaamiseni myötä olen valmentanut kahvakuulaurheilijoita vuodesta 2018 alkaen.
Jos aiempaa harjoittelutaustaa ei juuri ole, valmennus kannattaa aloittaa vastaanottokäynnillä, jossa kartoitetaan lähtötilanne, tavoitteet ja harjoitellaan tarvittavat liikkeet. Sen jälkeen valmennusta voi jatkaa etänä. Kysy myös mahdollisuutta treeneistä useammalle ihmiselle samaan aikaan tai treenien vedosta omalla salillasi PK-soudulla.
Valmennus rakennetaan aina yksilöllisesti ja se sisältää kirjallisen etätuen, videoiden analysointia ja kaikki harjoitusten sujumisen perusteella tarvittavat muutokset harjoitusohjelmaan. Etävalmennuksen kokonaishinta on 70-120 €/kk riippuen sisällöstä ja tavoitteista.
Arabianrannan vastaanottotiloissani on muun muassa runsaasti vapaita painoja (levytanko telineineen, käsipainot, kahvakuulia), talja, leuanvetotanko ja voimistelurenkaat, Tikkurilassa on täysimittainen kuntosali. Vastaanottokäynnillä voidaan harjoitella hyvin kokonaisvaltaisesti eri treeniliikkeitä.